Kaarnalaiva tai korkki, mutta semmonen pieni aallokossa kelluva esine, jota aallot heittelevät sinne tänne, kuvaa hyvin tunnemaailmaa näinä päivinä. Hetki sitten vielä mietin, miten pystyisin nielemään pienen kourallisen pillereitä tietäen niiden päättävän yhden aluillaan olevan elämän. Voi itku ja ahdistus. Vaikka yhtään järkevää syytä ei löytynyt tämän pienen elämän tähän maailmaan syntyä, en pystynyt löytämään itsestäni voimaa sitä tappamaankaan. Yksikään perustelu ei olisi ollut riittävä sellaista valintaa oikeuttamaan. Vuosia tätä pientä elämän alkua toivoin, mutta kuin pilkaten kohtalo antoi sen nyt, kun se ei enää ollut toivelistalla, vaan elämä oli jo täyttynyt muista asioista. Nyt mietin kauhun ja paniikin sekaisin tuntein, että miten tästä selvitään, miten kaikki sujuu, miten tämä vaikuttaa kaikkeen ja samaan aikaan pelkään niin vietävästi että jotain tapahtuu, menee pieleen. Pelkään haluta ja odottaa, jos teenkin sen turhaan, mutta pelkään tuskailla tulevaa, jos tämä sitten otetaankin meiltä pois. Heittelehdin korkkina ulapan aallokossa ja koitan pitää silmät kiinni ja keskittyä siihen hengittämiseen.